logo

Majoitushaku

TIEDOTE HIIHTÄJILLE

04.01.2018

Tiedotetta hiihtoladuille

Vaaran kisakympin yläosa suljettu!

Vaaran kisakympin yläosa on turvallisuussyistä suljettu. Reitille on kaatunut puita ja lisää voi kaatua, koska lumen johdosta puita on edelleen taipuneena ladun päällä.

Runsas lumimäärä on kaatanut ja taivuttanut puita hiihtoladuille. Hiihtäjiltä toivotaan varovaisuutta hiihtämiseen ja etenkin vauhdikkaisiin laskuihin.
Puiden poistaminen laduilta on käynnissä, joten huomioi myös työntekijät ladun varrella. Kaatuneet puut ovat myös vaivanneet sähköverkkoa, jonka vuoksi laduilla valot ovat olleet pimeänä. Valojen häirijöitä voi olla jatkossakin, mutta vikoja korjataan koko ajan.